Koiran kouluttamisen voi tehdä itsenäisesti, jos osaaminen on riittävää. Monesti koiran täysin itsenäisesti kouluttaminen vaatii kuitenkin runsaasti aikaa ja perehtymistä. Erityisesti, jos kyseessä on talouden ensimmäinen koira, on koiran kanssa suositeltavaa osallistua ammattilaisen pitämälle kurssille. Kurssilla saa asiantuntijan avun ja tuen koulutuksen aloittamiseen ja neuvoja sen jatkamiseen itsenäisesti kotona. Asiantuntijan neuvot takaavat oikean suunnan koiran koulutukseen. Koira-alan asiantuntijat järjestävät erilaisia koulutuksia yksittäisistä harjoituskerroista pidempiin kursseihin. Osallistujamäärät vaihtelevat vastaavasti myös järjestäjästä riippuen. Monet tarjoavat mahdollisuutta yksityistunteihin, mutta myös mahdollisuutta osallistua koiran kanssa pienryhmään.

Eri koirakouluvaihtoehdot ja niiden vertailu

Koulutusmuodon valinnassa kannattaa miettiä omia tarpeita ja tilannetta koiran kanssa. Jos kyseessä on pentu, on pienryhmä hyvä valinta. Pienryhmässä koira pääsee totuttelemaan muiden koirien läsnäoloon ja samalla omistaja saa vertaistukea muilta pentujen omistajilta. Pennuille järjestetään usein perustaitoja sisältäviä kursseja. Niillä harjoitellaan muun muassa kontaktin ottamista, omistajan luokse tulemista, sekä muiden koirien ohittamista rauhallisesti. Koirakouluista löytyy monesti myös hieman paikasta riippuen erilaisia teemakursseja pennuille. Niihin kannattaa osallistua oman kiinnostuksen ja suunnitelmien mukaan. Teemakurssit voivat olla keskittyneitä esimerkiksi agilityyn tai tokoon.

Pentuja vanhemmille koirille järjestetään yhtälailla erilaisia tottelevaisuuskoulutuksia. Koulutukset voivat keskittyä arjessa hyödynnettäviin taitoihin ja käskyihin, mutta myös esimerkiksi kilpailutilanteisiin tai paimenkoirille ominaisiin taitoihin. Vanhemman koiran kanssa kannattaa aloittaa perus tottelevaisuuskoulutuksesta, mikäli koiraa ei ole johdonmukaisesti koulutettu aikaisemmin tai yhteisessä kommunikaatiossa tuntuu olevan erityisiä haasteita.

Haastavampiin tilanteisiin voi hyvin harkita myös yksityistuntien ottamista. Yksityistunnilla kouluttaja pystyy keskittymään täysin yhteen koirakkoon. Käytösongelmien kanssa yksityistunti on erittäin suositeltava ja sitä kannattaa harkita myös, jos epäilys oman koiran pärjäämisestä koulutusryhmässä on suuri.

Kurssimuotoiset koirakoulut kestävät vaihtelevasti noin viidestä kymmeneen harjoituskertaa. Tämä riippuu hieman kurssista ja sen tavoitteista. Yhdelle pienryhmäkurssille otetaan osallistujia yleensä vähintään kolme ja enintään viisi koirakkoa. Monet koirakoulut järjestävät kursseja isommillakin osallistujamäärillä. Kurssimuotoisten koulutusten ja yksityistuntien lisäksi tarjolla on usein yksittäisiä treenikertoja. Yksittäiselle treenikerralle osallistuminen tarkoittaa osallistumista pienryhmäkoulutukseen sitoutumatta kokonaiseen kurssiin.

Koirakouluja toimii ympäri maata ja niiden tarjoamat palvelut ovat hyvin moninaisia ja kattavia. Vaihtoehtoja on usein paljon ja koulutuksia kannattaakin vertailla keskenään ennen aloittamista. Kokemuksia voi kysellä tuttavilta, joilla koiria on ennestään, mutta tietoa löytää helposti myös verkosta. Verkossa eri kouluja on vaivatonta vertailla. Koirakoulu kannattaa valita omia tavoitteita vastaavaksi ja miettiä heti ensimmäisestä koulutuksesta lähtien, mitkä ovat pidemmän ajan tulevaisuuden suunnitelmat oman koiran kouluttamisen suhteen. Koirakoulua voi toki vaihtaakin eri kurssien välissä tai käytösongelmien ilmetessä, mutta isoimman tuen koulutukseen saa, kun kouluttaja pysyy samana. Mitä pidempään toimitaan saman kouluttajan kanssa, sitä paremmin hän oppii tuntemaan paitsi koiran, myös sen omistajan. Kouluttajan on helpompi sen myötä ohjata ja opastaa. Koiran kehittyminenkin on usein nopeampaa, kun kouluttaja on tuttu.

Internetissä tarjolla oleva tieto on onneksi usein hyvin kattavaa ja hyvän käsityksen koirakoulun tarjonnasta ja sopivuudesta saa nopeasti. Monista koirakouluista löytyy myös suosituksia ja arvosteluja eri keskustelupalstoilta ja foorumeilta. Arvostelut antavat monesti melko totuudenmukaisen kuvan koirakoulun arjesta, toki äärimmäisyyksiin meneviin teksteihin kannattaa suhtautua pienellä skeptisyydellä.

Kuten koirakouluja, kannattaa muutakin vapaa-ajantoimintaa miettiessä vertailla eri vaihtoehtoja tarkkaan. Verkossa on tarjolla useita pelejä ja vapaa-ajan viihdettä, jonka parissa rentoutua. Esimerkiksi online kasinot, kuten igamekolikkopelit https://igamekolikkopelit.com, tarjoavat valtavat pelivalikoimat ja rentouttavaa tekemistä vapaa-ajan tunteihin. Igamekolikkopelit tarjoavat kattavan valikoiman kolikkopelejä, esimerkiksi Bonzana-kolikkopelin. Kolikkopeleissä on erilaisia ominaisuuksia pelistä riippuen ja niihin pääsee parhaiten tutustamaan kokeilemalla. Online kasinojen tarjontaa kannattaa myös vertailla etukäteen. Omien suosikkipelien lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota online kasinon käytettävyyteen, sivujen ulkoasuun ja muihin palveluihin. Vertailua eri palvelujen välillä kannattaa aina tehdä, oli kyse sitten koirakoulusta tai vapaa-ajan tekemisestä, kuten online kasinosta ja kolikkopeleistä. Vertailemalla löytää takuuvarmasti itselleen parhaimman ja sopivimman vaihtoehdon.