Koirat ovat kautta aikojen olleet tunnettuja ihmisten parhaina ystävinä. Koiria pidetään uskollisina, älykkäinä sekä omistajilleen omistautuneina lemmikkeinä. Koirat myös tutkitusti parantavat ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Koiran omistaminen tuo valtavasti hyötyjä, minkä takia koiralla onkin ansaitusti erinomainen maine yhteiskunnassamme. Tuo maine näkyy paitsi monien koiran omistajien arjessa myös esimerkiksi elokuvissa, sarjakuvissa sekä eri koira-aiheisissa tuotteissa. Koirateemoja löytyy myös monilta verkkosivuilta, muun muassa online-kasinoilta.

Koiran tuomat hyödyt

Tutkimusten mukaan ihmisten terveys paranee koiran hankinnan myötä. Koiranomistajilla on usein alhaisempi verenpaine sekä kolesteroli kuin ihmisillä, jotka eivät omista koiraa. Tutkimukset osoittavat myös sen, että koiranomistajilla on vähemmän terveysongelmia, oli kyse sitten pienemmistä vaivoista tai vakavista terveydellisistä haasteista. Osasyy tähän on se, että koiranomistajien vastutuskyky on monesti parempi. Parempi vastustuskyky auttaa pysymään terveenä, mikä pitää tartunnat loitolla. Koiran läsnäolo näkyy myös lääkärikäynneissä. Ne ihmiset, jotka omistavat koiran, käyvät harvemmin lääkärillä ja käyttävät vähemmän lääkkeitä. Sairastuessaan koiranomistajat paranevat nopeammin ja selviytymisprosentti joidenkin sairauksien, kuten sydänkohtauksen, kohdalla on parempi. Koiria käytetäänkin nykyään monissa hoitolaitoksissa apuna toipumisessa. Esimerkiksi terapiakoirat osallistuvat lasten, nuorten ja aikuisten kuntoutukseen tilanteesta riippuen. Koiran läsnäolo saattaa jouduttaa kuntoutumista.

Yhteiskunnallisesti katsottuna koira tuo hyötyä myös työkyvyttömyyttä ja poissaoloja tarkastellessa. Lapset, joiden perheessä on koira, ovat harvemmin poissa koulusta. Tämä näkyy myös vanhempien kohdalla vähempinä poissaoloina. Perheen lisäksi koirat lisäävät valtavasti yksinasuvien hyvinvointia. Henkisen hyvinvoinnin kannalta koirakaverin läsnäolo on merkittävä. Koira osoittaa kiintymystään pyyteettömästi ja on erittäin uskollinen omistajalleen. Koira on hyvä seuralainen yksinasuvalle. Henkiseen hyvinvointiin liittyen koirakaverista voi saada apua traumasta tai mielenterveysongelmastakin toipumiseen.

Fyysiseen kuntoon ja hyvinvointiin liittyen koiran omistaminen tuo selkeää hyötyä. Koiran kanssa tulee käydä säännöllisesti lenkillä, mikä edistää myös omistajan terveyttä. Koiran kanssa ulkoillessa päivittäin paranee fyysinen kunto ja mielikin pysyy pirteämpänä. Moni koiran omistaja innostuu ulkoilun kautta myös haastamaan itseään ja koiran kanssa saatetaan lähteä pidemmälle lenkille tai esimerkiksi vaeltamaan metsään, mitä ilman koiraa ei olisi edes harkinnut. Koiralenkeillä ja koirapuistoissa on myös mahdollisuus tavata muita koiranomistajia. Yksinäiselle ihmiselle koirapuistot ovat erinomainen tapa tutustua muihin ja saada jutteluseuraa. Koirat piristävät, lohduttavat ja viihdyttävät tarpeen mukaan.

Koirat näkyvät vahvasti myös viihdemaailmassa, mikä juontaa juurensa niiden paikkaan ihmisen parhaana ystävänä. Koirilla on useita merkittäviä rooleja elokuvissa, televisiosarjoissa sekä sarjakuvissa. Monissa ne näyttelevät jopa pääosaa. Vaikka koirien isoimmat roolit ovat keskittyneet lastenelokuviin, ovat koirat myös vanhempien ihmisten sydämessä. Koirat näkyvät arjessa myös erilaisten tuotteiden tavoin. Milloin jääkaapin ovessa roikkuu koira-aiheinen seinäkalenteri ja milloin työpaikan kahvimukia koristaa koiraystävän kuva. Koirat ovat siirtyneet osaksi digimaailmaammekin. Taustakuvat ja näytönsäästäjät on nykyään mahdollista valita koira-aiheiseksi, mutta myös online-kasinojen peliautomaattipelien teemaksi. Online-kasinon pelien pelaaminen onkin viihdyttämpää, kun teeman saa muutettua mieleisekseen ja karvaiset ystävät näkyvät ruudulla pelatessa. Online-kasinopeleihin pääsee tutustumaan esimerkiksi sivustolla https://kolikkopelitbonus.com/ensitalletus-bonus, joka tarjoaa monia etuja pelaajilleen.

Koirien uskollisuus ja sitoutuminen on liikuttavaa, ja sen ainutlaatuisuus on näkynyt ihmiselämässä kautta historian. Koirien uskollisuutta kuvaa ainutlaatuisella tavalla monelle tuttu kertomus japanilaisesta Hachikō-nimisestä koirasta. Se odotti joka päivä isäntäänsä rautatieasemalla kotiin töistä. Kun omistaja kuoli äkillisesti työpäivän aikana, palasi Hachikō silti joka päivä rautatieasemalla odottamaan vielä seuraavan yhdeksän vuoden ajan. Koirat ovat ansainneet paikkansa ihmisten uskollisina ystävinä. Kuten sanottu, ne tuovat iloa, lohtua ja piristystä monen ihmisen elämään.